MITÄ 

Satasenlava on täysin suomalainen jätealan kuljetusyritys, jonka toimialana on mm. vaihtolava, roskalava, talkoolava ym. jätelavakuljetukset. Palvelemme kustannustehokkaasti mm. yksityishenkilöitä, taloyhtiöitä, kiinteistöhuolto- sekä muita palvelua tarvitsevia yrityksiä ja tahoja. Toimintaa harjoitetaan erikokoisilla kuorma-autoilla sekä monilla eri lavavaihtoehdoilla. Tällä yhtälöllä pyrimme vastaamaan kaikkiin asiakkaidemme jätelavakuljetuksiin ja niihin liittyviin tarpeisiin. Toimintamme on alkanut jo vuonna 1987.

Jotta palvelu on saatu asiakkaillemme mahdollisimman kustannustehokkaaksi, laskutamme asiakkailtamme vain lavan tyhjennyksestä 100 euroa + muodostuneen jätelaskun sekä kulloinkin voimassaolevan arvonlisäveron. Emme siis laskuta erikseen mm. lavan viennistä, varauksesta, erilaisista toimitusajoista, emmekä lyhytkestoisesta seisonta-ajasta (päivävuokrasta). Eri jätelajien vaikutuksen hintaan näet kokeilemalla jätelaskuriamme » 

Erillisen hinnaston mukaan toimitamme myös mullat, kuorikkeet ja kiviainekset sekä teemme salaoja-/sadevesi- ja pihanrakennustöitä. Lisäksi lumenajot kuormauksineen sekä maanajot kuuluvat osana toimintaamme. 

 

MISSÄ 

Satasenlava toimii Uudellamaalla ja pääasialliseksi toiminta-alueeksi onkin näinä vuosina muodostunut pääkaupunkiseutu: Helsinki, Espoo, Vantaa, Kauniainen. Suurin osa asiakkaistamme sijaitsee näillä alueilla ja siksi olemme kohdistaneet vaihtolava, roskalava, talkoolava ym. jätelavakuljetukset pääasiallisesti kyseiselle alueelle.

Toimitamme vaihtolavoja, roskalavoja, talkoolavoja ym. jätelavoja myös pääkaupunkiseudun ulkopuolisille lähialueille, erillisen hinnaston mukaan. Katso lisätiedot lavantoimitus-sivultamme.

Erikoisosaamisena lavojen toimitukset pieniin ja ahtaisiin paikkoihin esim. porttikongit, sisäpihat, parkkihallit ym. kohteet.

 

MILLOIN 

Satasenlavan normaali toiminta-aika ajoittuu arkisin (ma – pe) 06.00 – 18.00 väliseen kellonaikaan.

Toimimme tarvittaessa myös tämän ajan ulkopuolella (18.00 – 21.00). Koska tämä aika on ns. työntekijöiden ylityöaikaa, joudumme hinnoittelemaan tämän ajan pienellä lisämaksulla, jonka näet hinnastosta.

Erikoistapauksissa palvelemme näidenkin aikojen ulkopuolella erillisen sopimuksen mukaan.